Harrastajateatterit Suomessa

Suomi on katettu harrastajateattereilla, joita arvioidaan olevan noin 700 eri puolilla maata. Iso osa niistä keskittyy pääkaupunkiseudulle, mutta kesäaikaan riittää monipuolisesti kesäteattereita ympäri maata. Kesäteatterissa käyminen on suosittu kulttuurimuoto.

Harrastajateatterit saattavat toimia ponnahduslautana alan ammattilaisuuteen, mutta useimmiten ne ovat nimensä mukaisesti harrastuksena tuomassa vastapainoa arkeen sekä paljon kaivattua yhteisöllisyyttä. Tämä suosio näkyy varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina, kun harrastajateatterit täyttyvät osallistujista.

Valtio tukee harrastajateattereita jonkin verran, mutta suurelta osin ne ovat vastuussa oman taloutensa pyörittämisestä. Esitystä varten kaikki tehdään talkootyönä: rakennetaan lavasteet, ommellaan puvustus ja jopa kirjoitetaan esitettävä näytelmä itse. Usein harrastajaryhmät luottavat ammattiohjaajaan, joka esityksen ohjaamisen lisäksi tuo mukanaan myös oppia teatterin eri osa-alueista ja opastaa näyttelijöitä eri tekniikoissa. Jos ohjaaja on tunnettu, auttaa se esityksen markkinoinnissa. Lisäksi se tuo lisää katsojia ja enemmän lipputuloja, joilla eletään taas seuraava kausi.

Harrastajateatterilla on tapana viedä suurin osa osallistujien vapaa-ajasta, ja se vaatiikin sitoutumista. Mahdollinen rooli täytyy opetella kunnolla, ja harjoituksia riittää useita kymmeniä esityksien tavoin. Osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista, ja pääasia on pitää tekeminen hauskana. Sen yleisökin aistii esitystä seuratessaan.

Harrastajateatterien suosio, kuten myös kuorolaulun menestys Suomessa, kertoo valtavasta ilmaisun ja yhteisöllisyyden tarpeesta tässä vaikenemisen kulttuurissa. Sota-ajalta periytyneet, sukupolvelta seuraaville siirtyvät maneerit kuitenkin muuttuvat ajan mukana, ja harrastajateatterit muokkaavatkin kommunikaatiota uuteen suuntaan.